Salaojaremontti
Mihin salaojia tarvitaan?
Salaojituksen tarkoituksena on johtaa rakennuksen vierustoilla sekä maaperässä liikkuva vesi hallitusti pois siten, että estetään kosteuden haitallinen pääsy rakenteisiin ja esimerkiksi kellareihin.
​
Salaojat tulisi olla pääsääntöisesti kaikissa kiinteistöissä ja ne tulisi olla toteutettu siten, että ne voidaan tarkistaa sekä huoltaa. Salaojaverkosto rakennetaan koko kiinteistön ympäri. Nurkkiin asennetaan tarkastuskaivot huoltoa ja tarkastuksia varten. Salaojaputki asennetaan aina anturapinnan alapuolelle salaojasoran sisään, jolloin saadaan estettyä veden kapillaarinen nousu rakenteisiin.
Salaojajärjestelmän vedet johdetaan perusvesikaivoihin. Perusvesikaivot tulee olla varustettu padotusventtiilein, millä saadaan estettyä veden takaisin virtaus salaojajärjestelmään. Perusvesikaivoista vedet ohjataan edelleen kaupungin hulevesiverkkoon, kivipesään tai avo-ojaan suunnitelman mukaan.
Mitä toimimattomat salaojat voivat aiheuttaa?
Yleisimpiä syitä kiinteistökauppariidoissa ovat kosteus- ja homeongelmat. Lähes poikkeuksetta nämä ongelmat johtuvat puutteellisesta salaojituksesta tai pintavesien virheellisestä johtamisesta.
​
Puutteellisen tai kokonaan toimimattoman salaojajärjestelmän aiheuttamat ongelmat ovat monenlaisia. Ongelmat voivat olla harmittomia tai hyvinkin vakavia rakennuksen terveyden kannalta.
Muutamia kokemuksia kohteistamme:
Rintamamiestalon kellariin tuli ajoittain vettä. Kellariin ei voinut rakentaa mitään eikä siellä voi oikein mitään säilyttääkään. Kosteus aiheutti ummehtunutta hajua ja joka keväistä veden pumppaamista sekä lattioiden kuivaamista. Kohteesta puuttuivat tarkastuskaivot kokonaan. Kaivuutöiden yhteydessä paljastui, että alkuperäiset tiilisalaojat olivat rikkoutuneet puunjuuriston tunkeuduttua niiden sisään. Rakennuksen sisäpuolelle ei ollu ehtinyt aiheutua laajempia vaurioita. Ei vaurioita sisällä. Kustannus salaojien ja ulkopuolisen vedeneristyksen korjaamisesta reilu kymmenen tuhatta euroa.
Rintamamiestalon salaojitukset oli uusittu 1990-luvulla. Keväällä 2018 kellariin tulvi vettä, joka turmeli alakertaan rakennetut pukuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja kotiteatterihuoneen. Tutkimuksissa löysimme kaikki nurkkakaivot ja pääsimme kuvaamaan sekä testaamaan salaojaverkoston. Kahden kaivon välillä vesi ei kulkenut ollenkaan, vaan hävisi matkalle. Kaivuutöiden yhteydessä paljastui, että salaojaputki oli kuljetettu suuren kiven yli noin metrin matkalta, jolloin vesi pääsi kulkeutumaan rakenteisiin ja sisätiloihin. Kohteessa remontoitiin sala- ja sadevesijärjestelmä, pihat sekä asiakkaan omana työnä sisätilat. Kustannukset nousivat kymmeniin tuhansiin euroihin – pienen virheen takia.
​
1980-luvun rinnetalon omistaja oli kärsinyt muutaman vuoden ajan mm. iho-oireista. Talon remontointi sisäpuolelta oli helpottanut oireita jonkun verran. Omistaja epäili, että salaojituksessa voisi olla vikaa.
Tutkimuksissa löysimme vain kaksi tarkistuskaivoa. Salaojajärjestelmä oli pahasti tukkeutunut, emmekä saaneet salaojaputkia kuvattua tai huuhdeltua. Kaivuutöiden yhteydessä paljastui kaksi seikkaa, jotka olivat aiheuttaneet rakenneukselle vaurioita. Salaojat olivat tukkeutuneet ja ne oli asennettu liian ylös anturan yläpuolelle. Lisäksi anturan muottilautoja oli jätetty paikalleen. Näiden ongelmien yhteisvaikutuksena pohjaveden pinta nousi liian ylös, kasteli anturan ja sokkelin sekä meni vanhoja muottilautoja pitkin rakennuksen sisätiloihin. Kohteeseen tehtiin salaoja – ja sadevesiremontti, piharemontti sekä uusia rakenteita. Kustannukset useita kymmeniä tuhansia euroja.
Miten salaojaremontin tarve selvitetään?
Salaojaremontin tarpeen voi selvittää monella tapaa. Jokaisessa kiinteistössä ensiksi pyritään löytämään salaojien tarkastuskaivot. Kaivoja tutkimalla saadaan selville salaojaputkiston asennussyvyys ja putkien laatu. Kaivojen kautta salaojaverkosto päästään myös huuhtelemaan ja kuvaamaan. Kaivojen kautta voidaan tehdä myös värijauhetesti, missä nähdään veden liikkuvuus salaojaverkostossa.
​
Myös koekuopan kaivaminen on erittäin hyvä vaihtoehto matalaperusteisessa kiinteistössä. Koekuopasta nähdään selkeästi täyttömaan laatu, eristeiden kunto, salaojaputkien korkeusasema ja kunto sekä se, että onko perusmuuri märkä.
​
Kellari- ja rinnetaloissa havaintoja voidaan tehdä myös rakennuksen sisäpuolelta. Toimimattomien salaojien virheet voivat näkyä kosteutena ja värivirheinä maata vasten olevissa ulkoseinissä. Myös tulvivat lattiakaivot ja seinän lävitse tihkuva vesi voi olla oire puuttuvista tai puutteellisista salaojista.