© 2018 Salaiset ojat Oy  Y-tunnus: 2899990-1

Puh. 050 433 9259

Piha- ja viherrakentaminen

Monipuolista osaamista pihojen suunnittelusta toteutukseen saakka

Toteutamme uuden pihan pihasuunnitelman pohjalta. Uusi piha on käytännöllinen, pitkäikäinen ja näyttävä.

Käytännöllisen pihan suunnittelussa ja toteutuksessa on otettu huomioon esimerkiksi näkösuojaus, meluntorjunta, lumenvarastointi ja vuodenaikavaihtelut. Pihakokonaisuus toimii kaikkina vuodenaikoina mukavana oleskelualueena tai vaikka harrastuspaikkana.

Pitkäikäien piha toteutetaan hyvällä suunnittelulla ja laadukkaalla työllä. Suunnittelija ottaa huomioon pihan eri alueiden käyttötarkoituksen ja suunnittelee pihan sen mukaan. Muun muassa pihassa liikkuva raskaskalusto tai kovalla käytöllä oleva nurmialue pitää osata huomioida suunnitteluvaiheessa.

Näyttävä ja kaunis piha toteutetaan laadukkaalla suunnittelulla yhdessä asiakkaan ja suunnittelijan kanssa. Asiakaskäynnillä suunnittelijan kanssa kierretään toteutettava piha-alue, hankitaan ajantasainen asemakuva ja korkomerkinnät. Myös maastonmuodot ja asuinympäristö sekä mahdollinen kulttuurihistoria otetaan huomioon pihojen suunnittelussa.

Toteutamme kaikki piha- ja viherrakennustyöt ammattitaidolla ja parhailla materiaaleilla.

- Kivimuurit ja pihakivet

- Istutukset

- Nurmialueet

- Terassit, portaat ja patiot

- Pihagrillit ja kesäkeittiöt

Piharemontti